Tässä jaksossa mä puhun äitiydestä. Mutta en siitä versiosta, jota meille myydään postikorteissa ja kampanjoissa. Vaan siitä todesta. Siitä, kun äitiys uuvuttaa, polttaa, hajottaa ja muuttaa. Siitä, kun itket autossa tai vessassa, ettet hajoo lastesi eteen. Siitä, kun jokainen pyyntö tuntuu ylitsepääsemättömältä – ja kaikki rakkaat tuntuu liikaa. Puhun myös siitä äidittömyydestä, joka sattuu: kun oma äiti ei koskaan ollut, ei pystynyt rakastamaan, ei ollut läsnä. Kun äidinrakkaus ei tullut. Ja siitä vihasta ja katkeruudesta, joka on yhtä oikeutettua kuin suru. Puhun äitiyden pyhyydestä – ja sen varjoista. Niistä jotka me usein kannetaan hiljaa yksin, vaikka me tiedetään: me ei olla ainoita. Tämä jakso on sulle, jos eilinen äitienpäivä herätti enemmän kysymyksiä kuin kiitollisuutta. Jos susta tuntuu, että rakkauskin voi joskus satuttaa. Ja jos sä kaipaat lupaa olla keskeneräinen – myös äitinä.